KEVAN kesäretki 21.6.2017

Iloinen joukko lähti matkaan Laptuote-säätiöltä klo 9.

Perillä päästiin turvallisesti tilausajo Vento, kuljettajana Kimmo Savurinne.

Kohteemme Päivölän Ratsutila.

Isäntämme Jari kertoo meille mitä kaikkea voimme päivän aikana tehdä.
Kuuntelemme ohjeita ja sitten lähdemme kohti uusia tuttavuuksia.
Iloiset isännät saivat tuliaisia ja omat kortit.
Maria ja Jari olivat vastassa silikonin kanssa.

Jarin omatekemä, pallo ämpäriin peli.

Maria esittelee meille kaikki kanansa ja kukon (nimetkin mutta emme muista.)

Kaikki kuuntelemassa Marian esittelyä.

Tarkkuusammuntaa, Jari ohjeistaa meitä aseen käsittelyssä.
Tähtää ja ammu.
Roni oli rohkeana ensimmäinen ampuja, kaikki osui.
Marjo sai luvan olla ohjeistajana, koulutuksen piti Jari.

Niko tähtää.
Mikon tyylinäyte.
Sami saa mehupurkit putoamaan.
Ville ampumassa.

Ainomaaria tähtäämässä.
Marian vuoro ampua.
Juho tutkii asetta ennen ampumista.
Tonin varma ote.

Senja ampumassa.
Sanna saa ohjeita ennen ampumista.
Marjolla varma asento.
Virven tähtäimessä mehupurkit.

Antti ja tarkka tähtäys.
Sanna ampuu nyt.
Otto tähtäilee.

Aino ampumassa
Arja saa myös ampua. 
Jannen vuoro.

Hula, hula sujuu se näinkin.

Retki ilman kunnon lounasta ei ole mitään, Jarin ja Marian ruuat tekivät kauppansa.
Nälkäinen joukko….

Kiitos, nimet kirjaan ja kotiin lähtö.

Kuvat Senja, Arja.
Tekstit Senja.

Etusivu

Ota yhteyttä!

Julkaistu kohteessa Uncategorized

Laptuote-säätiö sosiaalisessa mediassa

Facebook
YouTube
Instagram
Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial